Vuosikatsaus 2017 -Osa 2

13.01.2018

Loppuvuosi oli myös melko tapahtumarikas, ja monenlaista sattui ja tapahtui. Tuli jopa sellainen yllätyskin mitä en olisi heti osannut arvata. ;)


HEINÄKUU

Heti kuun ensimmäisenä päivänä olimme seurakunnan lasten leirillä Salorannan nuorisoleirikeskuksessa Naantalissa katsomassa lapsia, ja meillä oli myös koira mukana. Siellä mieheni tutustui vuotta aiemmin yhteen ystäväänsä, ja myöhemmin olemme tavanneet myös perheinä. On ilo omistaa hyviä ystäviä. :) Jonkin verran itsellänikin on leirimuistoja lapsuudesta ja nuoruudesta. <3

Lähdin mieheni kanssa extempore Kiinalaiseen syömään 6.7, kun lapset eivät olleet kotona. Mieheni otti listalta muistaakseni numeron 68 ja itse otin numeron 99, tykkään tuosta kanariisi-annoksesta tosi paljon.  Ruokalista löytyy täältä!

Lähdimme 10.7 koko perheen voimin pienelle ilta-ajelulle Sauvon Karunaan. Matkalla ihailimme kauniita maalaismaisemia ja lopuksi päädyimme syömään herkullisia pizzoja Rantolan Kievariin.

Mieheni oli lomalla ja itselläni oli vapaapäivä 12.7, joten päätimme lähteä koko perheenä päiväreissulle Raaseporiin. Aamulla näytti siltä, että päivästä tulee pilvinen, mutta päivän edetessä aurinko alkoi paistamaan ja päivä olikin yksi kesän harvoista lämpimistä päivistä. :)

Päätimme lähteä lounaalle Halikkoon Wiurilan kartanoon 14.7, kun minulla oli poikkeuksellisesti kolme arivapaata peräkkäin. Wiurila oli näkemisen arvoinen paikka. :)

Olin aamuvuorossa 17.7, kun yksi ystäväni lähetti minulle viestin, että lähtisinkö hänen kanssaan Samppalinnan kesäteatteriin Taivas ja Tähdet goes Gospel konserttiin. Ensin vähän mietin, että mahtaako olla niin kiinnostava, että kannattaa lähteä. Päätin melko pian, että lähden, kun se sopi myös perheeni puolesta aikatauluun. Olin todella positiivisesti yllättynyt, siellä lauloi mm. ihana Arja Koriseva. Hän teki minuun todella suuren vaikutuksen tulkinnoillaan. Kannatti lähteä. <3

Turussa oli 20.-23.7 Tall Ships Races tapahtuma. Kävimme siellä koko perheen voimin perjantaina 21.7. Paljon oli porukkaa liikkeellä, mutta se ei tuntunut yhtään ahdistavalta. Oli mukava kävellä ja katsella toinen toistaan hienompia purjeveneitä/laivoja. :)

Meidän toinen kesälomareissu suuntautui Tanskaan 23.-26.7. Ensimmäisenä päivänä kävimme vierailulla ystäviemme luona Slagelsessa, joka sijaitsee Länsi-Seelannissa. Se on Kööpenhaminasta lounaaseen n. 100 km. Loppu päivät kiertelimme Kööpenhaminassa. Ilmat eivät meitä oikein suosineet, mutta muuten oli kiva reissu. Täytyy todeta, että vaikka saimme lennot ja majoituksen kohtuulliseen hintaan, niin kaikki muu olikin sitten melko kallista. 


ELOKUU

Vietin kesäisen illan yhden ystäväni kanssa ihanassa kotikaupungissani Naantalissa 1.8. <3

Olin työporukan kanssa Rudolfinalla risteilemässä 4.8.

Minulla oli syntymäpäivä 10.8 ja lähdin mieheni kanssa syömään Juliniaan Turkuun. Se on Turun parhaimmistoa. Siellä on hinta-laatu-suhde kohdillaan. Yksi miinus siellä kuitenkin on, siellä on ilmastointi liian kovalla ja kylmällä, ainakin näin talviaikaan. Lounaan jälkeen teimme pienen lenkin ja piipahdimme katselemaan maisemia Aurajoen rantaan. Voit lukea mietteitä iästä tästä.

by Maisa
by Maisa

Saimme tehtyä yhteisvoimin uuden perennapenkin kesän aikana. Projekti alkoi toukokuun loppupuolella ja jäi toviksi vähän vaiheeseen, joten rikkaruohotkin ehtivät kasvaa melkoisesti. Siinä olikin n. viiden tunnin homma, että sain ne kitkettyä pois. Lopulta heinäkuussa saatiin homma valmiiksi. Heinä-elokuussa nähtiin jo upeita kukintoja. :) Ehkä pientä hienosäätöä saattaa olla vielä tulevana keväänä. 

Olimme ystäväperheen kanssa katsomassa Vartiovuoren kesäteatterissa Suomalaista Messua, joka on Lasse Heikkilän käsialaa. Näin Suomi 100 juhlavuoden kunniaksi Messusta oli tehty juhlavampi ja näyttävämpi versio.

Olimme tapaamassa serkkuani Helsingissä Malmilla 26.8. Hän asuu Australiassa ja oli käymässä äitinsä luona (isäni sisko). Viimeksi tapasimme hänet meillä 01/15, silloin meillä oli muitakin serkuksia paikalla. Saimme häneltä mukin alusia ja lapset saivat pienet kolikkopussit tulijaisiksi. Mekin saimme sellaisen silloin, kun hän kävi meillä. Meillä oli oikein mukava päivä. :)

Olisi tosi kiva päästä joskus käymään Australiassa serkkuni luona ja kierrellä vähän muutenkin siellä. Se on tällä hetkellä vain haave, mutta ei sitä koskaan tiedä, vaikka joskus toteutuisikin. Haaveita pitää aina olla, että jaksaa. <3 Toiset toteutuu ja toiset jäävät vain haaveeksi, mutta niin sen pitääkin olla.


SYYSKUU

Olin vanhan koulukaverin kanssa sieniretkellä Maskussa 13.9. Olimme metsässä n. 3.5 h ja saimme ihan kiitettävän saaliin, etenkin kaverini. Itse en kerännyt kuin suppilovahveroita ja kantarelleja. Kaverini keräsi kaikki mahdolliset syötäväksi kelpaavat sienet. Välillä oli vähän hakemista, että mahtaako olla myrkyllinen vai syötävä sieni. Tuossa alapuolella olevassa kuvassa kaksi ylintä ovat syötäviä (suppilovahvero ja kantarelli) ja kaksi alinta ovat myrkyllisiä kärpässieniä.

Olin 18.9 hoitamassa ystäväni vauvaa, joka on syntynyt 16.8. Laitoin vauvan rattaisiin ja lähdin kävelylle, että äiti saisi nukkua rauhassa. Oli tosi ihana syyskeli, aurinko paistoi ja luonto oli pukeutunut ihanaan väriloistoon, ruskaan. Aamulla oli melko viileää, mutta pikku hiljaa alkoi lämpötilakin nousta. Olin kävelyllä n. kaksi tuntia ja tuli käveltyä n. 9.5 km. Matkan varrelle osui tuttuja maisemia kuten mm. Kuralan kylämäki. Asuimme ennen tätä nykyistä kotia Kohmossa Turussa.

Korjasimme kodinhoitohuoneen oven, kun koira oli reilussa viidessä vuodessa saanut hajoitettua sen aivan totaalisesti. Monta kertaa mietin, että ovi pitäisi korjata, mutta en oikein keksinyt, että miten se tulisi korjata, että se ei enää uudelleen hajoaisi. Huomasin kerran töissä, että asukashuoneiden ovissa on metallilevy ja listat. Sain siitä idean, että tuollainen levyhän kannattaisi laittaa uuteen oveen, että se pysyisi ehjänä. 

Yhtenä päivänä syyskuun loppupuolella lähdin isäni kanssa metsästämään ovea. Kävimme ensin K-raudassa ja sen jälkeen Rautiassa, mutta kummassakaan paikassa ei ollut täyspuuovea heti saatavilla. Halusin ehdottomasti sellaisen oven, joka varmasti sitten kestäisi. Lopulta löysimme täyspuuoven Bauhaussista Raisiosta. Veimme oven fiksattavaksi Turun pelti ja eristys nimiseen firmaan. Tuon kaltainen fiksailu ei ole heidän päätyötään, mutta tekivät sen kuitenkin  pyynnöstä. Tuo firma veloitti levystä ja listoista + kiinnityksestä oveen yhteensä 150 € + ovi ja tarvikkeet maksoivat n. 200 €. Yhteensä oven korjaus tuli maksamaan n. 350 €. Kynnys piti myös uusia. Olemme tyytyväisiä, koska nyt ovi kestää. :)

Olin 30.9 tyttäreni kanssa  pitkästä aikaa taas kokeilemassa miltä kylmäuinti tuntuu. Se oli oikein virkistävää. <3 Vesikin oli vielä melko lämmintä n. +10 astetta. Se olisikin todella kiva harrastus, mutta minun terveys ei oikein kestä sitä pidemmän päälle. Saan niin helposti flunssan, että on täysin mahdotonta harrastaa avantouintia säännöllisesti. En tuon kerran jälkeen ole päässyt käymään uutta kertaa. Ehkä joku kerta taas.


LOKAKUU

Liityin viime keväänä erääseen Facebook-ryhmään, kun Blogisisaret. Sieltä olen saanut vertaistukea bloggaamiseen ja olen kokenut sen todella positiivisena ja kivana juttuna. <3 Siellä oli sellainen postaussarja, että kaikki halukkaat kirjoittivat jonkun postauksen joka liittyi jollakin tavalla syksyyn. Itse kirjoitin postauksen; Syksyn merkit luonnossa.

Blogiharrastukseni on poikinut vähän sisällöntuotantojuttuja, niin töissä kuin vapaa-ajallakin. Se on ollut kiva juttu. :)

Koiru oli trimmaajalla 12.10. Halusin turkin mahdollisimman lyhyeksi, että ei tarvitse heti viedä uudestaan. Olen alusta asti käyttänyt koirua trimmauksessa täällä. Hinta-laatu-suhde on mielestäni kohdillaan. Trimmaus kestää n. 1.5 h ja se maksaa 50 €.

Olimme syyslomalla 19.-20.10 risteilyllä Viking Gracella

Olimme Nina Åströmin konsertissa Puistokatu 6 b:ssa Turussa 29.10. Tykkään Ninan lauluista, etenkin Hilja Aaltosen tuotannosta. <3


MARRASKUU

Olen ollut 1.11. neljä vuotta nykyisessä työpaikassani. Tämä on ehdottomasti työurani paras työpaikka. <3 Työni on monipuolista ja siinä on sopivasti haasteita. Olen myös saanut kiinnostuksen mukaisia vastuualueita. :) Vuosien varrella on ollut myös mielenkiintoisia koulutustilaisuuksia. Itsekin jouduin/pääsin kouluttamaan yhtä uutta tietokoneohjelmaa, joka tuli käyttöön marraskuussa. Itsekin ihan yllätyin miten hyvin selviydyin siitä koulutuksesta. Olen aina ollut tosi kova jännittämään, jos joudun puhumaan jotain yleisölle. Nyt voin sanoa, että jännitin yllättävän vähän. Varmasti meni paremmin, kun en ollut kouluttamassa ihan yksin vaan minulla oli kaveri tukena. :)

Meillä oli tiimin palautepäivä 3.11 tunnelmallisessa Tuorlan Majatalossa Piikkiössä. 

Syksyn aikana kadoksissa ollut mieheni isä ilmestyi kuvioihin 35 vuoden jälkeen. Onkin ollut tämän asian tiimoilta mielenkiintoinen syksy, varmasti puolin ja toisin. Tapasimme hänet ja hänen vaimonsa ensimmäistä kertaa 8.11. Se oli kyllä jännittävä kokemus, mutta kaikki meni hyvin. He ovat oikein mukavia ihmisiä. :) Sopivasti isänpäivä sijoittui marraskuulle, joten sain ajatuksen kirjoittaa; Mietteitä isyydestä.

Blogivalmentaja Tiia Konttinen halusi kirjoittaa matkastani bloggaajana. (klik) Olen saanut Tiialta monta kullan arvoista vinkkiä blogini suhteen. Hänen maksullisille kursseille en ole osallistunut, koska oma bloggaamiseni ei ainakaan tässä vaiheessa ole vielä niin tavoitteellista. Tällä hetkellä bloggaan täysin harrastuspohjalta. Aika näyttää mihin tämä johtaa vai johtaako mihinkään tämän ihmeellisempään.

Tyttäreni täytti 14-vuotta 6.11. Hänellä on aina liputuspäivä, kun hän on syntynyt Ruotsalaisuuden päivänä. ;) Vietimme synttäreitä isovanhempien kesken 18.11. Tein herkullisen Mustikka-vaniljakakun. Löysin ohjeen täältä. Mahdollisesti kirjoitan myös oman version tänne blogiin myöhemmin. Yleensä aina sovellan ohjeita. Harvoin teen täysin ohjeen mukaan mitään.

Olin sopinut tapaavani yhden ystävän 28.11 lounaan merkeissä. Lähetin hänelle viestinkin, että millä bussilla tulen, mutta vähän sen viestin lähettämisen jälkeen minulla alkoi sydän tykyttää melkoisesti. Mittasin verenpainetta ja koko ajan syke vain nousi. Korkeimmillaan lepopulssi oli 146, siinä vaiheessa tajusin, että nyt pitää lähteä päivystykseen ja perua tapaaminen. Peruin tapaamisen ja lähdin päivystykseen. Elämä voi joskus yllättää, ei niin kivalla tavalla, mutta onneksi selvisin pelkällä säikähdyksellä. Voit lukea siitä tästä.


JOULUKUU

Meidän lapset käyvät koulua Toivonlinnassa. Koulussa oli 2.12 pajailta ja ysiluokkalaisten järjestämä pizzeria Villassa. Voit lukea tästä miksi olemme valinneet koulun meren rannalla. 

Kävin hakemassa vähän joulufiilistä konsertista, joka oli Mikaelinkirkossa 8.12. Jos vain mahdollista, niin haluan käydä aina, ennen joulua ainakin yhdessä tilaisuudessa kuuntelemassa joulumusiikkia. Siinä voi alkaa virittäytyä lähestyvään jouluun ja sen tunnelmaan. (klik)

Olimme porukalla syömässä Juliniassa mieheni isän ja hänen vaimonsa, siskon ja hänen miehensä sekä siskopuolensa kanssa 11.12. Olikin hauska tavata myös mieheni siskopuoli. Mieheni oli nähnyt hänet pari kertaa jo aiemmin. Hän oli erittäin sosiaalinen ja puhelias, niinkuin miehenikin.

Talvi on ollut aika vähäluminen, mutta 12.12 satoi ihan mukavasti lunta ja maisemat muuttuivat kertaheitolla. Lumiset maisemat ovat kauniita, oikein kuvauksellisia. Oli todella mieltä piristävää käydä koirun kanssa lenkillä, kun maisemat olivat muuttuneet astetta valoisammiksi. Harmi vaan, kun lumi ei montaa hetkeä pysynyt, mutta ainakin sain muutamia hienoja kuvia otettua. :)

Sain flunssan ja poskiontelontulehduksen. Kävin työterveyslääkärillä 14.12 aamupäivällä, ja sain kaksi päivää sairauslomaa ja ab-kuurin. Minulla oli juuri kuukausi sitten ollut poskiontelontulehdus, johon jouduin syömään kaksi ab-kuuria. Tulin kotiin ja söin lounaan sekä join kahvia. Otin myös ensimmäiset tabletit ab-kuurista ja menin päiväunille, kun oli sen verran huono olo. Nukuin siinä n. pari tuntia ja heräsin siihen, kun sydän löi tuhatta ja sataa. Nousin siitä ylös ja päätin mitata verenpaineen. Pulssi huiteli 130 tietämissä ja hetken päästä mittasin uudelleen ja se oli 144. Ei siinä auttanut muu kuin alkaa suunnitella TYKSin päivystykseen lähtöä. Mieheni oli iltavuorossa, ja aloin mietiskellä, että millä kyydillä lähtisin sinne. Lopulta sain järjestettyä kyydin niin, että yksi mieheni ystävä heitti minut TYKSiin. 

TYKSiin päästyäni pääsin n. 5 min sisällä hoitajan vastaanotolle. Totesin, että sydänvaivat todella otetaan vakavasti. <3 Hoitaja mittasi pulssia ja hapetusta. Pulssini oli n. 130 pintaan ja hapetus oli 99-100%. Pääsin siitä melkein heti sydänvalvontaan, jossa olin sitten seuraavat kaksi tuntia. Tilat olivat kyllä melko hulppeat, että tilaa ainakin on työskennellä. Melko vähän oli potilaita hoidettavana siinä vaiheessa. Puin ensin sairaalapaidan päälle, mutta sain pitää omat housut jalassa. Hoitaja tuli ottamaan sen jälkeen sydänfilmin ja jonkin ajan päästä lääkäri tuli tekemään sydänultran. Lääkäri sanoi, että hän ei ole asiantuntija, mutta sen mitä hän tietää, niin sydän näyttää normaalilta eikä minulla ole mitään hengenvaarallista rytmihäiriötä. <3 Hän kyseli kaikkea mahdollista, kun halusi selvittää, että mistä moinen tykytys voisi johtua. Minusta otettiin myös aika paljon labroja ja influenssanäyte, kun minulla oli lämpöä 38.1. Kaikki arvot olivat normaalit sekä influenssa näyte negatiivinen, niinkuin arvelinkin. Jossakin vaiheessa sain Emconcor 5 mg x1. Pulssi laski normaaliksi melko hitaasti, mutta varmasti. Lääkäri huomasi koneelta, että olen käyttänyt Duactia ja kerroin, että olen myös käyttänyt Otrivin suihketta. Hän sanoi, että nyt niiden käyttö on kielletty, koska ne ovat tod.näk. aiheuttaneet tiheän pulssin. Sain Bisoprolol 5 mg reseptin, että voin ottaa tarvittaessa, jos tulee vielä tykytyksiä. Kun pulssi oli laskenut riittävälle tasolle, niin sain lähteä kotiin.

Olen kiitollinen saamastani hoidosta Suomen terveydenhuollossa. <3 Yhden puolikkaan Bisoprolol 5 mg lääkkeen olen joutunut ottamaan, mutta muuten sydänvaivat ovat pysyneet poissa. :)

Suomi täytti 100 vuotta 6.12. Kirjoittelin postauksen; Mietteitä Suomesta ja suomalaisuudesta.

Minulla ja miehelläni oli lomaa viikko 51. Vietimme ihanan vuorokauden Naantalissa 18.-19.12. Kävimme syömässä Ravintola Trapissa jouluaterian. Voin sanoa, että se oli viiden tähden joulupöytä. :)

Olimme yötä Naantalin kylpylässä. Saimme niin hyvän alennuksen Black Fridayna, joten kannatti tarttua siihen. Saimme 60% alennuksella Deluxe huoneen. Huone oli todella mukava ja tilava. Kylpylän jouluinen koristelu oli todella hieno ja tunnelmallinen. Aamupala sai myös hyvät pisteet, vähintään 8.5. Allasosastolla emme käyneet tällä kertaa, koska olin flunssassa, niin en halunut riskeerata. Olen käynyt siellä aiemmin, ja se on tosi kiva ja tunnelmallinen. <3

Oli ihana valmistautua jouluun rennolla fiiliksellä tänä vuonna, koska ei tarvinnut huolehtia töistä. <3 Olen useamman kerran ollut vielä aaton aattona iltavuorossa.

Joulun vietimme perinteisesti sukulaisten kanssa. Siitä voit lukea tästä.

Uusi Vuosi kuluikin sitten töissä. Aattona ja päivänä olin iltavuorossa, mutta eipä se haitannut, kun olin saanut rentoutua ja lomailla sitä ennen. <3 Aattona iltavuoron jälkeen söimme hyvin ja ammuimme pari rakettia mitkä mieheni oli ostanut.

Tästä löytyy osa 1.