Surun monet kasvot

Mitä sana suru sinussa herättää? Miten sinä kohtaat ja käsittelet surua? Onko suru alusta loppuun asti vain negatiivinen tunne vai voiko siitä löytyä jotain positiivista?

Jokainen meistä käsittelee surua omalla tavallaan. On paljon asioita mikä tekee olon surulliseksi. Surun voi kokea myös eri tavalla eri tilanteissa. Elämän aikana varmasti jokainen kohtaa surun, jossakin elämänsä vaiheessa tavalla tai toisella. Elämässä kohtaamme monenlaisia asioita, joista voi tulla pienempi tai suurempi suru. Saatamme tuntea surua, jos itse tai läheinen sairastuu, parisuhde päättyy, tulee taloudellisia vaikeuksia syystä tai toisesta, menetämme rakkaan lemmikkimme tai läheinen ihminen nukkuu pois. Varmasti on myös paljon muitakin asioita mistä voimme olla surullisia. Se miten koemme surun on hyvin yksilöllistä. Toiset ovat hyvinkin avoimia siitä miten tuntevat ja kokevat surun, mutta toiset taas surevat hiljaisesti pitäen tunteensa omana tietonaan. Usein suru on aaltoilevaa ja synnyttää yhtäkkiä haikean olon ja itku on herkässä. Surulla on monet kasvot.

Mitä suru on?

Koemme elämässä monenlaisia tunteita ja yksi niistä on SURU. Se on tunne, jonka kohtaamme, kun elämässämme tapahtuu menetyksiä. Suru on varmasti vaikeinta kohdata, kun joku läheinen sukulainen tai ystävä nukkuu pois. Jos läheinen ihminen poistuu sairauden uuvuttamana meillä on mahdollisuus jättää hyvästit, mutta jos hän poistuu yllättäen äkkiarvaamatta tätä mahdollisuutta ei ole. Suru on ehkä helpompi käsitellä, jos on saanut valmistautua läheisen pois menoon. Suru ei ole sairaus, joka pitäisi käsitellä kiireellä pois.

SURUN NELJÄ VAIHETTA

1. Shokki - surun ensimmäinen vaihe

Shokki tulee ensimmäisenä, joka saattaa aiheuttaa hyvinkin vahvan tunnereaktion, jopa lamaannuksen. Surutyön tässä vaiheessa ihminen useimmiten tarvitsee turvallisia ja vakaita ihmisiä rinnalleen. Shokin aikana suruun liittyviä ajatuksia ja tunteita ei pysty vielä jäsentämään. Shokkivaihe voi kestää pidempään, jos menetys tapahtuu äkillisesti ja yllättäen.

2. Reaktio - surun toinen vaihe

Reaktiovaihe alkaa, kun  alamme tajuta menetyksen todellisuuden. Reaktiovaiheessa käydään monenlaisia tunteita läpi sekä vähitellen alkaa hahmottua miten käsitellä menetystä. Suru ei aina näy ulospäin, usein kaikki energia menee asioiden hoitamiseen alkuvaiheessa. Puhumisen tarve saattaa kuitenkin olla suuri menetyksen kohdatessa.

Tämä vaihe kestää usein viikoista muutamaan kuukauteen.

3. Käsittely -surun kolmas vaihe

Surua voidaan alkaa työstämään viimein käsittelyvaiheessa. Tässä vaiheessa menetyksen todellisuuden hyväksyminen alkaa olla jo vahva ja kieltäminen on jäänyt taakse. Surutyö tapahtuu varsinaisesti tässä vaiheessa, menetyksen hyväksyminen ja sen tuomien muutosten työstäminen on mahdollista. Pintaan saattaa nousta muitakin tunteita surun ja ikävän lisäksi kuten vihaa, pelkoa sekä turvattomuutta. Hyvin usein tämä vaihe on hyvin raskas ja uuvuttava. Se saa usein ihmisen herkästi vetäytymään omaan kuoreensa ja normaalitkin asiat saattavat tuntua hyvinkin haastavilta. 

Tämä vaihe vie aikaa muutamasta kuukaudesta vuoteen ja joskus pidempäänkin.

4. Sopeutuminen - surun neljäs vaihe

Tässä vaiheessa tosiasiat hyväksytään ja elämän tasapaino palautuu hiljalleen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että menetetty henkilö tai asia täytyy unohtaa, vaan elämä jatkuu ja suru hyväksytään. Ei pidä lähteä kiirehtimään surutyötä, vaan itselleen tai surijalle pitää antaa aikaa. Jokainen henkilö käsittelee surua omaan tahtiinsa, ilman aikarajoja. Joskus saattaa tuntua siltä, että surusta ei pääse koskaan yli, mutta sen kanssa oppii elämään.

Itselleni sana suru oli vaikea asia, kun läheiseni sairastui vakavasti toukokuun lopussa 2018. Minulle sanottiin, että älä ole surullinen, että ei tarvitse surra. En voinut oikein ymmärtää miksi ei olisi saanut olla surullinen. Läheinen ihminen ei halunnut nähdä, että ihmiset hänen ympärillään olisivat surullisia. Asia tuli harvinaisen selväksi kesän aikana, että surra ei saa eikä sitä ainakaan saa näyttää millään tavalla. Päätin kirjoittaa läheiselleni kirjeen ja pyysin samalla lupaa kirjoittaa ajatuksia blogiini hänen pois menonsa jälkeen ja hän antoi siihen luvan, kun keskustelimme kirjeestä heinäkuussa. Tämän kirjeen välityksellä jätin myös jäähyväiset läheiselleni. 💙 Hoidin kuin ulkopuolinen hänen asioitaan, koska muuta en voinut. Välillä tuntui todella raskaalta, koska suru ei saanut olla läsnä millään muotoa. Tuon kirjeen jälkeen ei keskusteltu enää mitään kovin syvällistä, joka sinänsä oli harmi. Olen kuitenkin tyytyväinen, että sain sanottua kaikki ne asiat mitkä halusin. 

Itselläni on ollut pari erityistä luottohenkilöä kenen kanssa olen saanut käydä tätä asiaa läpi ja heidän avulla olen pärjännyt melko hyvin. Kiitos! ❤️

Olen tässä miettinyt mitä läheinen itse mahtoi ajatella sanasta suru, koska hän ei halunnut nähdä läheisten ihmisten surevan häntä. Siihen en valitettavasti enää saa vastausta. 

Kun mietin sanaa suru ja mitä kaikkea se voi merkitä, niin itselleni suru ei ole pelkästään negatiivinen tunne. Se antaa myös toivoa, että joku päivä vielä kohdataan läheiseni kanssa kerran taivaassa! ❤️

Katkelmia isäni elämästä 💚

(Kirjoitin muistotilaisuuteen kronikan, tässä muutamia otteita siitä)

Isä syntyi Keski-Suomessa Korpilahdella Särkijoen kylässä alkuvuodesta 1946 perheen kuopuksena. Hänellä oli yksi veli ja kuusi siskoa. 

Isä oli kova tekemään töitä lapsesta asti ja oli kiinnostunut kotitaloustöistä etenkin ruoanlaitosta ja leipomisesta. Myöhemmin hän keskittyi enimmäkseen ruoan laittoon. Häneltä sujui työt kuin työt ripeästi siihen mihin hän ryhtyi. Isä meni kauppaan töihin 15-vuotiaana, jonka kautta hän sai mustan sekarotuisen Sami-koiran. Koira oli viisas ja kiintyi nopeasti nuoreen miehen alkuun. Sillä oli tapana hypätä mopon etutarakalle, kun hän lähti ajelulle. Myöhemmin tuli suru, kun koira jäi auton alle.

(Isäni lapsuuden kodin saunarakennus)

Pienestä pitäen isä tykkäsi liikkua luonnossa. Hänen mielipuuhaansa oli kalastaminen ja 15-vuotiaana kuvioihin tuli myös metsästys. Hän metsästi pienriistaa mm. jäniksiä, metsälintuja sekä sorsia. Ystävänsä kanssa tuli tehtyä monta metsästysreissua kotiseudullaan ja Ilomantsissa. Kerran eräällä reissulla Ilomantsissa he saivat saaliikseen metson. Se paistettiin Polvikosken kämpällä ja makuelämys oli taivaallinen. Myöhemmin aikuisiällä isä lopetti metsästyksen.

Isä kiinnostui hengellisistä asioista kevättalvella vuonna -74, samoihin aikoihin äiti oli juuri tullut uskoon. Tapahtui myös niin, että isä sai äänihalvauksen, jonka vuoksi joutui olemaan n. kuukauden sairauslomalla. Lääkäri ei osannut sanoa suuntaan eikä toiseen palautuuko ääni vai ei. Loman aikana hän lähti katsomaan äitiään Korpilahdelle ja luki siellä mielilukemistaan Jerry Cottonia. Kerran hän oli taas lukemassa yksin tuvassa, kun sisäinen ääni sanoi hänelle; sinä olet tuhlannut parhaan elämäsi tällaiseen turhuuteen. Samassa hetkessä hän sulki kirjasen ja viskasi sen äidin sytykelaatikkoon. Tämän ansiosta isä alkoi ajatella, että jospa se äänikin tästä vielä paranisi. Hän alkoi salaa kokeilla ääntä ja yllätyksekseen sai ääntä tulemaan. Palattuaan takaisin kotiin hän meni lääkärin vastaanotolle ja lääkäri oli ihmeissään, että vastassa olikin puhuva mies.

Tästä tapauksesta meni reilu kuukausi, kun isä teki uskon ratkaisun. Kaikki oli uutta ja ihmeellistä, luontokin heräsi eloon ihan uudella tavalla. Seurakunta ja uskon ystävät tulivat hänelle todella tärkeiksi heti alkumetreillä.

Isä sai kipinän Lapin matkailuun vuonna -81, kun häntä kysyttiin poikakerhon poikien huoltajaksi Lapin reissulle, joka suuntautui Kevon luonnonpuistoon. Tästä syntyi ajatus lähteä rinkkamatkalle, josta tulikin lähes jokavuotinen reissu ystävänsä kanssa. Viime vuosina rinkkamatkat vaihtuivat venevaelluksiksi Inarille. Matkoilla sai nollata ajatukset luonnon hiljaisuudessa, josta sai uutta energiaa arkiseen aherrukseen. Näillä reissuilla nähtiin monenlaisia säitä sekä luonnon ilmiöitä. Välillä itikat inisivät korvan juuressa sekä suossa rämpiminen tuntui raskaalta. Toisinaan myrskysi ja aallot löivät rantaan. Saatiin myös ihailla aamuruskoja ja yöllisiä kuutamoita. Mieli todella lepäsi näissä maisemissa. Monta kertaa äitikin sai tuliaisiksi reissuilta herkullisia lakkoja.

Isä teki työuransa valtion palveluksessa ja työpaikan puolesta Merimaskussa oli saari vuokralla. Saari oli isälle tärkeä, sillä hän kaipasi hiljaisuutta, kalavesiä ja luontoa ympärilleen ja nimittikin itseään takametsien mieheksi.

(Kuvituskuva)

Talvella 2018 isälle alkoi tulla epämääräisiä oireita. Kesän alussa hänellä todettiin levinnyt syöpä. Kesä oli kaunis ja erittäin lämmin, joka varmasti jäi historian kirjoihin samoin kuin isän viimeinen kesä, jolloin hän teki tapansa mukaan vielä luontohavaintoja ja kirjoitteli päivän toimiansa almanakkaansa.

Isä sai olla hyvässä hoidossa Karinakodissa 13 päivää, joka oli hänen toiveensa saattohoidon suhteen. Äiti sai olla isän tukena koko tuon ajan. Olimme tyytyväisiä, että isä sai parhaassa mahdollisessa paikassa nukkua pois rauhallisesti 12.12.18. Hoitaja totesi, kun isä veti viimeisen henkäyksensä, että tämän miehen sydän oli vahva ja hänellä oli hyvä elämä. Isän usko sai muuttua näkemiseen. 💙 

Isän jättämä ajatus: Pitäkää usko Jumalaan. 💚

Isän hautajaiset olivat kauniit ja koskettavat! 💙

LEPÄÄ RAUHASSA RAKAS ISÄ! 💙

Surutyö on vielä kesken, mutta jälleennäkemisen toivossa elämä jatkuu! 💜

Tässä yksi kappale, joka puhuttelee surussa! 💜