Paras sanoma - PÄÄSIÄINEN

12.04.2020

Mitä pääsiäinen sinulle merkitsee?

Pääsiäinen merkitsee varmasti useille meistä enemmän vapaata töistä, hyvää ruokaa ja yhdessä oloa perheen sekä muiden läheisten kanssa. Monet saattavat lähteä viettämään pääsiäistä mökille tai johonkin reissuun. Kirjaimellisesti ottavat pienen irtioton ennen kesää. Pääsiäisen aikaan on myös perinteitä mm. palmusunnuntaina ennen pääsiäistä monet lapset käyvät virpomassa naapureille ja tutuille. Pääsiäinen saattaa olla myös pysähtymisen aikaa toisille, pääsiäisen sanoman äärelle. 

Tänä vuonna vietämme pääsiäistä poikkeuksellisissa oloissa. Hyvin monet meistä viettävät sen visusti kotioloissa, mahdollisesti lähiseudulla lenkkeillen. Kaikki tapahtumat mihin osallistumme tapahtuvat etänä mm. seurakunnan tilaisuudet, joissa varmasti moni on tottunut käymään juuri pääsiäisenä. Nyt onkin hyvä aika miettiä, miksi todella vietämme pääsiäistä ja mikä on sen sanoma!!! ✝️❤️


Olen tänä keväänä liikkunut luonnossa tavallista enemmän. Luonnossa liikkuminen on minulle hyvin terapeuttista ja siellä on aikaa ajatella. Olen huomannut, että luonto ei piittaa poikkeusoloista, se jatkaa kiertokulkuaan. Luonto on alkanut herätä pikkuhiljaa eloon kaikesta huolimatta.

Pääsiäinen on kevään ja koko kristikunnan suurin juhla. Itselleni se merkitsee elämäni tärkeintä asiaa. Lähes kaksituhatta vuotta sitten Jeesus sovitti ristillä koko maailman synnit, myös minun ja sinun. Meillä kaikilla on mahdollisuus kääntyä Hänen puoleensa. ✝️❤️ JOH. 3:16.


Minulla on menossa pääsiäisvapaat 4/5. On tullut nukuttua pitkään ja eilen tein lasten ja koirun kanssa n. 8 km lenkin vaihtelevassa säässä. Oli ihana tarkkailla luonnon heräämistä ja samalla vähän kuvata luonnon yksityiskohtia. Sää oli poutapilvinen, mutta paikoin hyvinkin tuulinen. Välillä oli hyvin lämmin ja toisinaan tuntui siltä, että tuuli meni luihin ja ytimiin asti. Tänään on ollut sellainen koiranilma, että ulos ei ole tehnyt mieli mennä. Poika oli sen verran reipas ja vei koirun ulos päivällä.

Tykkään erityisesti kuvata luonnon yksityiskohtia, mutta maisemakuvatkin ovat joskus paikallaan.


JAKSAMISTA JA VOIMIA NÄIHIN POIKKEUKSELLISIIN AIKOIHIN!!! TOIVOTAAN, ETTÄ VIIMEISTÄÄN KESÄLLÄ PÄÄSTÄISIIN ELÄMÄÄN HIEMAN VAPAAMMIN!