Ihmeiden aika ei ole ohi - ELÄMÄ YLLÄTTÄÄ

11.11.2020

Oletko sinä koskaan rukoillut? Oletko saanut rukousvastauksia? Onko rukous merkityksellistä elämässäsi?

Monet meistä ovat varmasti rukoilleet, ainakin joskus. Olet saattanut lapsena rukoilla iltarukouksen, ennen nukkumaan menoasi. Hädän hetkellä sinulle on voinut tulla mieleen, että voisi rukoilla. Rukous ei ehkä ole sinun elämässäsi jokapäiväistä, mutta voin kertoa, että Jumala kuulee rukouksemme, pienen huokauksenkin. RUKOUS siis kannattaa AINA, sillä on muuttava voima! 🙏💜


Viimeisestä blogimerkinnästä on kulunut reilu puoli vuotta. Olen ollut sellaisessa prosessissa pidemmän aikaa, että julkinen kirjoittaminen ei ole innostanut. Nyt on tapahtunut niin paljon yllättäviä asioita, että haluan jakaa niitä tänne blogiin. Saa nähdä alkaako tästä uusi into jatkaa täällä kirjoittamista, mutta se jää nähtäväksi. Aiheita olisi ollut mistä kirjoittaa, mutta jotenkin olen kokenut ne liian pinnallisiksi. 


Keväällä 2019 sain erään rukousaiheen sydämelleni. Siitä asti olen rukoillut asian puolesta. Monesti koin, että se on turhaa, mutta Jumala kuiskasi korvaani, että jatka rukousta. Jumala haluaa, että olemme kestäväisiä rukouksessa, jos Hän jonkun aiheen antaa, minkä puolesta tulisi rukoilla. Jumala myös vastaa ajallaan ja tavallaan. Me ihmiset ei aina tiedetä mikä meille on hyväksi, mutta lopulta voimme huomata, että juuri se mitä ehkä vähiten osaamme odottaa, onkin sitten se PARAS MAHDOLLINEN vaihtoehto elämässämme. 

*******************************

Eräs ystävä tuli meille kylään toukokuun lopussa ja se, mitä kaikkea tästä seurasi on, niin käsittämätöntä, että sitä ei voi, kun ihmetellä

Olimme rukoilleet, että tyttäreni enkun haasteisiin löytyisi, jokin ratkaisu. Kaikenlaisia neuvoja olimme saaneet, mutta ne eivät olleet sitä, mikä olisi avannut haasteita millään tavalla. 

Heinäkuun alkupuolella tämä ystävä tuli taas kylään ja aloin kertoa, ihan spontaanisti näistä enkun haasteista. En ollut suunnitellut etukäteen ottavani kyseistä asiaa millään tavalla puheeksi, se vain tuli suustani ulos. Tyttäreni kertoi rukoilleensa, ennen tätä vierailua, että jos hänen kanssaan tulisi jutella, jostakin asiasta niin siitä asiasta juteltaisiin. Mieheni on kova puhumaan ja usein johtaa keskusteluja. Tyttäreni oli myös rukoillut, että isä osaisi olla pienemmässä roolissa juuri tällä kertaa, jos oikeasti olisi jokin asia mistä pitäisi erityisesti jutella. 

Tämä ystävä tarttui heti haasteeseen ja sanoi, että jos vain voin jotenkin olla avuksi, niin autan mielelläni. Tiesimme, että tämä ystävä osaa hyvin englantia. Hän ehdotti, että voisi tulla muutaman päivän päästä katsomaan, miten voitaisiin päästä enkussa alkuun ja eteenpäin. Ajattelin, että hän tulee kerran tai kaksi ja antaa jotain ohjeita, miten päästä alkuun. Hämmästykseni oli suuri, kun hän kertoi, että olisi hyvä opiskella kaksi kertaa viikossa kuuden viikon ajan. Myöhemmin selvisi, että tästä opiskelusta on ollut hyötyä. Opiskelu oli hyvin perusteellista ja yksityiskohtaista. Monta kertaa mietin, että miten hän jaksaa olla niin motivoitunut ja innostunut asiasta. Ajattelin, että eihän tuo voi olla mahdollista, mutta tulin siihen tulokseen, että jos JUMALA jotain ANTAA, niin se ei anna mitään sinne päin. Monta kertaa tuli mieleen, että millään rahasummallakaan ei olisi voinut ostaa tuollaista opetusta, ei sitten millään. Tyttäreni oli saanut jotain sellaista, jota järki ei voinut käsittää. 🙏


Elokuussa alkoi näkyä muutakin kuin pelkkää enkun opiskelua. Enkun opiskelun jälkeen illat alkoivat venyä erilaisten pelien muodossa. Yhdessä vietetyn ajan seurauksena taisi kiinnostus herätä puolin ja toisin. Selkeästi heistä huomasi, että viihtyvät yhdessä. 💜💚 Pian he huomasivat miten samankaltaisia ovat monilta osin. Arvomaailma, kiinnostuksen kohteet sekä tulevaisuuden haaveet ovat hyvin saman suuntaisia. Ei voi, kun ihmetellä. Tätä kaikkea on ollut ilo seurata vierestä! 🤗

Elokuun lopussa alkoi valjeta, mikä on asian todellinen laita. Siitä asti he ovat pitäneet yhteyttä, pikkuhiljaa enemmän ja enemmän. Koen, että Jumala on todella antanut heille lahjaksi tämän ihanan ystävyyden ja mahdollisuuden tutustua toisiinsa syvemmin. Tätä ei ole etsitty, tämä on todella saatu. Kukaan ei voinut arvata etukäteen, että asiat menisivät näin hienosti. Tämä ei ole mitään "hetken huumaa" tämä on jotain syvempää, kun olemme tekemissä kaikkivaltiaan JUMALAN kanssa!!! 🙏


Nuorten omia ajatuksia.... 💞

(Kuva: Nikon D3300)

Tyttäreni ajatuksia: Kuluneena kesänä 14.7. alkaen jo pidemmän aikaa ollut rukousaihe alkoi pikkuhiljaa muuttumaan kiitosaiheeksi. Tuolloin alkoi perusteellinen englannin opiskelu.

Ps. Kyllä tässä on ihmetelty, kuinka toinen kerta toisensa jälkeen jaksaa antaa parastaan ja pysyä motivoituneena.

Eikä siinä vielä kaikki. Oikeastaan tästä, vasta kaikki alkaa...

Itselleni kesän loppu ja etenkin alkanut syksy ovat antaneet paljon. Sain mahdollisuuden tutustua ihmiseen, joka osoittautui kaltaisekseni. Olen todella iloinen, että otin tämän mahdollisuuden käyttääkseni.

Tarkoituksena on myös herättää sinut siihen todellisuuteen, että rukous yhdessä Raamatun lukemisen ja kärsivällisen odottamisen kanssa ovat parasta, mitä voit tilanteestasi riippumatta tehdä. Rukouksella on muuttava voima! 🙏

**************************

M:n ajatuksia: En olisi ikinä arvannut, missä olisin ja kenen kanssa tänä syksynä. Varusmiespalveluksesta kotiutumisen jälkeen kesään tuli yllättäen niin paljon sisältöä, ettei sitä olisi aavistanut. Vaikka asun Turussa, löysin itseni yhä useammin hänen luotaan. Kesän aikana sain tutustua tähän ihmiseen, jonka havaitsin olevan käsittämättömällä tavalla täysin samalla aaltopituudella itseni kanssa. 

Aluksi kyse oli englannin opiskelusta. Sitten huomattiin, että tultiin kumman hyvin juttuun, ja alettiin juttelemaan aika paljonkin. Sittemmin on vietetty enenevässä määrin aikaa toistemme seurassa. Eikä loppua näy. Monena viikkona peräkkäin taitoin pyörällä kymmeniä kilometrejä hänen luokseen ja takaisin. Tämän tietyn takia. Kaiken taustalla on ihmeelliset tapahtumaketjut, joita ihminen ei voisi itse junailla. Ei sitten millään. 

Yhdestä asiasta voi olla varma: kun antaa itsensä, siis koko elämänsä  sellaisenaan tinkimättä Jumalalle, koituu siitä yli ymmärryksen käyvä siunaus ja rauha asioissa, joista on voinut vain uneksia. Luottamusta maan ja taivaan Luojaan ja Jeesukseen Kristukseen et ikinä kadu. Tälle perustalle rakentaminen kestää mitä vaan.