Suomen etelä - HANKO

10.08.2019

Oletko sinä vieraillut Suomen eteläisimmässä kaupungissa Hangossa tai asutko mahdollisesti siellä?

Suomessa on monta kaupunkia, jotka sijaitsevat meren rannalla. Rannikkokaupungit ovat kesällä varsin idyllisiä. Yksi sellainen on Hanko, joka on kirjaimellisesti Suomen eteläisin kaupunki ja se sijaitsee Suomenlahden rannikolla. Meren rannalla ihminen voi kokea olevansa kovin pieni, suuren meren edessä. 


HANKO - Hangö

Hangon sijainti on hyvin merellinen Hankoniemen kärjessä, meri ympäröi sitä kolmelta suunnalta. Hanko kuuluu Uudenmaan maakuntaan. Hangolle ominaista ovat rannat, etenkin hiekkarannat, joita löytyy yli 30 km. Hanko on kaupunki, joka "elää" kesällä. Ravintoloiden määrä mm. kasvaa kesän tullen kaksinkertaiseksi ja vuoden tapahtumat lähes poikkeuksetta osuvat kesäkuukausiin. Joka kesäisiä tapahtumia ovat mm. Hangon Regatta ja Sea Horse Week

Hangon väkiluku väheni vuosituhannen vaihteen aikoihin alle kymmeneen tuhanteen. Kaupunki on kaksikielinen. Äidinkielenään 52,3 % puhuu suomea ja 49,2 % puhuu ruotsia.

HISTORIA

Ensimmäisen kerran Hanko mainitaan 1200-luvun puolivälissä Tallinnassa kirjoitetussa tanskalaisessa itineraariossa satamapaikkana, joka oli nimeltään Hangethe. Hankoniemelle vanha suomenkielinen nimi oli Kumionpää, josta on myös säilynyt tanskankielinen versio Cunimpe. Niemenkärki oli jo aiemmin ollut tärkeä pysähdyspaikka purjelaivoille, jotka joutuivat toisinaan odottelemaan suotuisampia tuulia jopa viikkoja. 

1200-luvun puolivälissä ruotsalaiset tekivät hämäläisiä vastaan niin sanotun toisen ristiretken. Tulliniemen kärkeä alettiin käyttää satamana 1400-luvulla, jonka edustalla sijaitsee Gambla Tullen- ja Kobben-luotojen välissä hauensuolessa, kapea mutkitteleva salmi. Merenkulkijat tekivät sinne aikansa kuluksi kalliopiirustuksia. Hauensuolesta löytyy 650 tunnettua kalliokaiverrusta ja vanhimmat niistä ovat peräisin 1500-luvulta. Tulliniemessä sijaitsee Hangon ulkosatama sekä Suomen Vapaasatama

Ruotsin armeija tuhoutui suuressa Pohjan sodassa Pultavassa 1709, Hankoniemen edustalle koottu laivasto esti Suomen valloituksen. Riianlahden taistelussa 1714 Venäjä löi Ruotsin laivaston Pietari Suuren johdolla, mikä oli Venäjän laivaston ensimmäinen voitto. 


KUUSI HIEKKARANTAA - Valitse omasi

Aurinkoisin paikka on Suomen Hanko, ellei peräti koko Itämeren. Se tarjoaa rantaelämyksiä jokaiseen makuun. Rantaviivaa on Hangossa 130 km, josta hienoa hiekkarantaa on n. 30 km, josta osa on kallioisia karun kauniita poukamia. Kolmessa ilmansuunnassa meri kimaltelee ja lähes jokainen tie vie rannalle. 

1. Plagen - iloinen karuselliranta (Tennisranta)

Ranta on erityisesti lapsiperheiden suosiossa. Se on matala ja tämän vuoksi lapsiystävällinen. Vesi voi olla hyvin lämmintä, kun tuulee etelästä. Suositulta rannalta löytyy lasten leikkipaikka, lentopallokenttä sekä ainutlaatuinen vesikaruselli. Karuselli on 50-60 cm syvyisessä vedessä. Rannalta löytyy myös 10 uimakoppia, rantakahvila, wc sekä vesipuisto.

2. Bellevue - luonnonkaunis Kolalahti

Bellevue on hiekkaranta, joka on matala ja rauhallinen Plagenin itäpuolella. Rannalta löytyy kolme uimakoppia sekä wc.

3. Tulliranta - vesiurheiluystävän paratiisi

Ranta on tuulinen hiekkadyyniranta. Parkkialueen alapuolella oleva ranta on varattu uimareille. Rannalta löytyy kaksi uimakoppia sekä wc. Tulliniemi on vesiurheilijoiden suosiossa, ranta soveltuu purjelautailuun sekä leijalautailuun. Parhaimmat olosuhteet ovat lounaisen ja pohjoisen tuulilla

4. Silversand - auringonlaskuranta

Pieni ranta niemen pohjoispuolella, leirintäalueen vieressä. Iltauinnin aikana rannalla voi ihailla auringonlaskua. Rannalta löytyy uimakoppi ja wc. 

5. Slaktis - lämmitä vettä

Ranta on matala ja pieni, niemen läntisessä päässä. Iltapäivän aurinko paistaa suoraan rantaan ja vesi on usein tosi lämmintä. Rannalla on uimakoppi ja wc.

6. Hangonkylä - esteetön laituri ja hyppytorni

Kesäkuukausien ajan Hangonkylästä löytyy esteetön laituri. Pieni hiekkaranta on vieressä. Rannalla on kaksi uimakoppia, joista toinen on esteetön sekä wc. Läheisellä, Lill-Märsanin uimarannalla, on valvottu uimahyppytorni ja se on avoinna päivittäin kesäkauden ajan


RAVINTOLAT

Hangossa on erittäin monipuolinen ravintolatarjonta kaupungin kokoon nähden. Löydät varmasti itsellesi sopivan ravintolan Itäsataman vanhoista tunnelmallisista makasiineista tai avoimen merellisen maiseman ääreltä. Houkuttelevat meren antimet ja lähellä tuotetut raaka-aineet ovat keskiössä; paistettua kampelaa, ahventa, lammasta, rapuja vai kenties saaristolaispöytä saavat veden kielelle?


Päiväreissulla Suomen etelässä ☀️

Mietimme jo keväällä, että tekisimme päiväretken Hankoon kesällä, yhden ystäväperheen kanssa. Näin sitten tapahtui 3.8.19, että lähdimme reissuun heti aamulla klo 10 aikoihin. Ilmakin oli melko lämmin ja aurinkoinen, joten sekin sopi paremmin kuin hyvin tähän kuvioon. Tämä oli meidän perheen toinen reissu Suomen etelään.

Saavuimme Hankoon puolen päivän aikoihin ja ensimmäisenä suuntasimme ihailemaan maisemia Tulliniemen rantaan. 

Viihdyimme rannalla reilusti yli tunnin. Kävelimme jonkin matkaa rantaviivalla, jossa kävely oli melko haastavaa. Paljain jaloin kävely olisi ollut varmasti miellyttävintä. Melko vähän oli porukkaa rannalla, lähinnä auringon ottajia sekä kävelijöitä. Uimareita en tainnut nähdä ainuttakaan. 

Hauska idea, kerätä muoviroskia. Luonto kiittää!!! 👍


HANGON MAKARONITEHDAS

MAKARONITEHTAASSA KESKITYMME YHTEEN ASIAAN: TEKEMÄÄN SUOMEN PARASTA JA TUOREINTA LUOMUPASTAA.

Lisäaineeton luomupasta viimeistellään herkullisilla lisukkeilla, pastakastikkeilla ja keittiössä valimistuvilla makkaroilla. Pastan tekeminen on vakava asia, josta palkintona on asiakkaiden iloiset ilmeet.

Asiakaspaikkoja on 90 ja terassilla 60.

Mietimme tovin mihin menisimme syömään ja viimein päädyimme valitsemaan Makaronitehtaan ja meidät ohjattiin sisätiloihin syömään. Se olikin hyvä valinta, mutta yhdelle seurueesta annoksen valinta oli vaikea ja lopulta se oli pettymys. Aina ei voi onnistua ja se on elämää. 

ANNOKSEMME

1. Kanacaesarsalaatti

Romaine-salaattia, talon caesar -kastiketta, parmesaani-lastuja ja krutonkeja.

pääruokana 16 €

2. Carbonara

Rapeaksi paistettua sian savukylkeä, kermaa, kananmunaa sekä mustapippuria. Sisältää parmesaania.

16,90

3. Lohipasta mädillä 

(löytyy ravintolan paperiselta ruokalistalta) 

Kaksi seurueesta otti tämän.

4. Kotpot 

Valkosipuliöljyssä tiristettyä kanaa kookosmaidossa, korianteria, inkivääriä, chiliä, redcurrya, fishsaucea ja limeä.

Kaksi seurueesta otti tämän gluteenittomana.

16,20

5. Fungi 

Aromikas, kermainen suppilovahvero-tattipasta. Sisältää sipulia. 

Itse otin tämän, sienet ovat herkkuani. <3

16,20 €

6. Salvia - Voipasta

Tuoretta salviaa, voita ja parmesaania sekoitettuna tuorepastaan.

(Tämä pasta ei ollut valitsijan mieleen)

9,90 €

Voin kyllä suositella! 👍


NELJÄN TUULEN TUPA

Vanhaan 1860-luvulla rakennettuun rantamakasiiniin avattiin ravintola toukokuussa -99. Makasiinin keittiö valmistaa lähinnä Skandinaavisia makuja ja käyttää pääasiassa lähialueilla tuotettuja raaka-aineita. Omasta leipomosta tulee leipä. Ruokalista on jaettu klassikoihin ja viikoittain vaihtuvaan listaan sekä näiden lisäksi kesä-elokuussa on katettuna päivittäin herkullinen saaristolaispöytä.

Ravintolassa toimii myös kahvila, jossa on tarjolla monenlaisia makeita herkkuja sekä kahvia ja kylmiä juomia. 

Neljän Tuulen Tupa sijaitsee Pienellä Mäntysaarella n. 3 km keskustasta


Suuntasimme ruokailun jälkeen kahvittelemaan Neljän Tuulen Tupaan. Mieheni oli kuullut työkaveriltaan, että siellä kannattaa poiketa. Työkaveri oli oikeassa, siellä todella kannatti poiketa. 

Neljän Tuulen Tupa sijaitsee todella hienolla paikalla, jossa meri ympäröi sitä kolmelta suunnalta. Sinne kannattaa mennä pelkästään jo maisemia ihailemaan.

Ensin kahvittelimme ja sen jälkeen ihailimme maisemia. Jos sielu lepää luontopoluilla, niin kyllä se lepää myös meren rannalla. 💜

Suussa sulavia herkkuja! ☕️🍰

Maisemat!!! 💙


Lopuksi piipahdimme vielä Tennisrannalla, ennen kuin lähdimme kotimatkalle. Poika kävi pulahtamassa, vaikka tuuli oli melko viileää. Alun perin tytöllä oli ajatuksena mennä suppaamaan, mutta ilma oli sen verran viileä, että päätti jättää sen väliin.

Suppilautoja voi vuokrata juurikin Tennisrannalta. Lue lisää täältä.


Meillä oli oikein mukava päivä, kotimatkalla piipahdimme vielä Tammisaaressa. Teimme päiväretken Raaseporiin pari vuotta sitten, jolloin tutustuimme Tammisaareen paremmin.