Saariston kuningaskunnassa päiväretkellä - KUSTAVI

10.07.2019

Oletko sinä vieraillut saariston kuningaskunnassa Kustavissa?

Suomessa ei kesällä idylliä puutu. Suomesta löytyy paljon toinen toistaan hienompia paikkoja, niin järven kuin merenkin rannalta. Paljon puhutaan, että järvi-Suomi on pala kauneinta Suomea, mutta kyllä sitä upeutta löytyy Varsinais-Suomestakin. Yksi hyvä vierailukohde on Kustavi, jota kutsutaan saariston kuningaskunnaksi.


KUSTAVI

Kustavi on perustettu vuonna 1874 ja se kuuluu Vakka-Suomen seutukuntaan sekä Varsinais-Suomen maakuntaan. Kustavi on saanut nimensä Kustaa III:lta, joka perusti Saaristomeren puoleiselle reunalle nimeään kantavan seurakunnan. Kustavista löytyy rantaviivaa n. 908 km2 ja siellä on n. 3100 kesäasuntoa. 

Kustavin asukasluku oli 1.1.2018 923 asukasta, joka on väkiluvultaan maakunnan pienin kunta. Kesällä asukasluku yli kymmenkertaistuu ja sen vuoksi Kustavi on asukaslukuunsa nähden Suomen suurin mökkikunta. (lähde)

SAARISTOELÄMYKSIÄ YMPÄRI VUODEN

Kustavi muodostuu lähes 200 saaresta ja se sijaitsee n. tunnin ajomatkan päässä Turusta. (68 km) Turun saariston kuningaskunnassa nähtävää ja kiinnostavaa tekemistä riittää ympäri vuoden. Monipuoliset kulttuuritapahtumat, runsaat kalavedet, suojaisat vierasvenesatamat ja uniikki käsityötarjonta vetävät läheltä ja kaukaa kävijöitä. Kauniiden maisemien monipuolisuus ihastuttaa jylhillä kallioilla, lehtometsillä, kulttuurimaisemilla sekä hiekkarannoilla. Kustavi on myös yksi Saariston Rengastien tärkeä lenkki


VARTSALAN LOSSI

Vartsala on yksi kolmesta pääsaaresta Kustavissa. Kivimaan ja Vartsalan välillä kulkee 952 metrin mittainen lauttayhteys ja ylitys kestää n. kymmenen minuuttia. Maantieyhteys alkaa rannasta saaren länsireunalle, jossa on Vuosnaisten satama sekä Meriasema. (lähde)


VUOSNAISTEN MERIASEMA

Vuosnaisten Meriasemalta, löydät kaikkea mitä tarvitset hyvän vapaa-ajan viettoon. Erinomaista ruokaa, virkistäviä juomia, tuoreita leivonnaisia, majoitusta, veneeseen polttoainetta, kesäkenkiä ja paljon muuta.

Ravintolassa tarjoillaan joka päivä:

Ryhmille myös tilauksesta muinakin aikoina.

Runsaasta saaristolaispöydästä löydät kymmeniä erilaisia ruokalajeja. Alkupöytä on kuuluisa herkullisista kala- ja kasviruoistaan sekä kastikkeistaan. Kaikki ruoat valmistetaan aidoista raaka-aineista. Erikoisuutena on mm. marinoitua ahventa ja haukea

Kalat ostetaan pääasiassa Brandön ja Kustavin kalastajilta sekä pyritään käyttämään mahdollisimman paljon lähialueella tuotettua ruokaa.

Makuhermojasi hivelevät lämpimät liha- ja linturuoat, unohtamatta kuuluisia paistettuja silakoita.

Leipäpöydästä voit napata leipomon maukkaan leipäsiivun annoksen kylkeen.

Jälkiruoaksi löytyy mm. herkullisia kakkuja ja leivoksia sekä kahvia ja avec-juomaa.

****************************************

GRILLIMENU

Saatavilla kahvilasta aukioloaikoina

AUKIOLOAJAT:

JOKA PÄIVÄ

KLO 9-21


Olimme koko perhe lomalla kesäkuun kolme ensimmäistä viikkoa. Päätimme lähteä koko perheen voimin Kustaviin päiväretkelle 11.6.19, siinä vierähtikin melkein koko päivä. 

Ensimmäinen pysähdyksemme oli Vuosnaisten Meriasemalla Vartsalassa.

Lounastimme saaristolaisbuffetissa. Ruoka oli hyvää ja sitä tuli syötyä riittävästi. Hinnoittelu on kätevää, kun maksat vain siitä mitä otat lautaselle. Meidän perheeltä ruoka maksoi yhteensä n. 55 €.

Kun lähdimme poispäin, tapasimme suloisen kissan pihalla.


Seuraavaksi teimme pienen maisema-ajelun ja kävimme kääntymässä Itätalon Talonpoikaiskartanolla, joka sijaitsee Kiparluodontie 75, Kustavi. Siellä ei ilmeisesti ole toimintaa tällä hetkellä.


KUSTAVIN KÄSITYÖKYLÄ - KUSTAVIN SAVIPAJA

Osoite: Iniöntie 411 B, KUSTAVI

Kustavin Savipaja oy on perheyritys - vuodesta 1975 saaristossa sijaitseva keramiikkapaja on valmistanut koko tuotantonsa täysin käsityönä

Aija Paateron käsialaa on pajan perusmallisto, mutta tuotannossa ja uusissa malleissa on tänä päivänä näkyvillä koko henkilökunnan ammattitaito, kädenjälki ja osaaminen. 

Laaja ja toimiva keramiikkamallisto on kaiken perustana, josta voi valita mieleisensä yhdistelmän. 

Tuotteita voidaan räätälöidä myös asiakkaiden toiveiden mukaan


KÄSITYÖPAJAT

Pajoissa näet käsityöläiset toiminnassa

SEPÄNPAJA

Monet tarpeelliset esineet mökille ja kaupunkiasuntoihin valmistuvat sepänpajassa. Voit ostaa sepiltä laadukkaiden takorautaisten käyttö- sekä koriste-esineiden lisäksi myös koru ja taide-esineitä.

Sepät lisäksi entisöivät ja ottavat mielellään tilaustöitä vastaan.

Kristian von Pfaler puh. 050 5856353

Iikka Pyötsiä puh. 050 3282408

Mikko Flemming puh. 041 5611029

*********************

HOPEAPAJA

Näet, miten taitavat kädet muokkaavat hopeasta upeita koruja hopeapajassa. Voit ostaa pajasta upeita uniikkeja koruja, aina varvassormuksista riipuksiin. Näytteillä on lisäksi pieni kivikokoelma. Hopeasepät ottavat myös tilaustöitä vastaan, joten omiakin toiveita voi esittää.

Julia von Pfaler, puh. 0503292931

**********************

TEKSTIILITUPA

Ihanat käsintehdyt tuotteet ovat vallanneet tekstiilituvan. Monet tuvan tuotteet ovat uusio- tai kierrätysmateriaalista tehtyjä. Kaikenlaista ihanaa löytyy valikoimasta. Voit myös tehdä täsmätilauksia tekstiiliartesaaneilta, vaikkapa juuri sopivan räsymaton. 


SAVIPAJAN TEHTAANMYYMÄLÄ

Tehtaanmyymälä Kustavissa on keramiikan ystävän paratiisi. Löydät jokakesäiset keramiikkauutuudet laajimmin edustettuna myymälästä, samoin kuin koko mallistomme kaikissa väreissä. 

Tehtaanmyymälä keramiikan lisäksi pursuaa ihania oheistuotteita: herkkuja, tekstiilejä, puutuotteita, keittiötuotteita, matkamuistoja, pehmoleluja, paperitavaraa ja paljon muuta. Pyrimme siihen, että kaupan valikoima on uniikki.

Pihapiirissä kesästä syksyyn toimii ainutlaatuinen 2-laadun ulkotori.

Myymälän tarkoituksena on palvella asiakkaita monipuolisesti erilaisissa tarpeissa.

**************************

PARATIISIPAJA

Pihapiiristä löytyy myös ainutlaatuinen paratiisipajan kynttilöiden tehtaanmyymälä. Alusta asti pajan ajatuksena on ollut tehdä tuotteita, jotka tuovat iloa arkeen, ja joskus myös juhlaan. 

Valikoimassa on ihania kynttilöitä laajalla väri- ja tuoksuvalikoimalla, koska pajalla rakastetaan värejä ja valoja.

Paratiisipajan kaksikerroksisen myymälän valikoimista löytyy, myös omien kivojen tuotteiden lisäksi sisustustuotteita sekä laaja mallisto ihania vaatteita.


Käsityökylässä vierailimme lopuksi, josta löytyy tunnettu Kustavin Savipaja. Se olikin mukava nähtävyys. Savipajan tehtaanmyymälä oli todella kauniisti sisustettu ja sieltä löytyi monenlaista. 

Ostimme myymälästä kaksi mukia. Toinen on Bengtskärin ja toinen Isokarin majakka. Ostimme myös tyttäreni kanssa sydänavaimenperät laukkuihin. Itse ostin sinisen ja tyttäreni turkoosin. 


Käsityökylän kokonaisuus pihapiireineen on viehättävä. Siellä viihtyvät varmasti lapset kuin aikuisetkin. Löytyyhän pihapiiristä pupuja ja lampaitakin.


KAHVILA

Pihapiiristä löytyy tunnelmallinen hirsikahvila, joka on avoinna kesä-elokuussa, joka päivä klo 9-20. Lisäksi kahvila palvelee touko- ja syyskuussa sekä Joulukylän aikaan la-su klo 10-16.

Valikoimiin kuuluvat kesällä legendaariset itseleivotut munkit sekä lisäksi jäätelöä ja muita herkkuja. Heinäkuussa on tarjolla lounasaikaan lohikeittoa.

Juhannuksesta elokuun alkuun on saatavilla patonkeja, joka päivä klo 12-18.


Poikkesimme lopuksi kahvilaan. Itse otin kahvin ja munkin, jotka nautin terassilla. Kahvi oli hyvää ja munkki varsin herkullista! ☕️😘


Suosittelen vierailemaan Kustavissa, jos tulee mahdollisuus! 👍