Monenlaista nähtävää - REPOSAARI, MERI-PORI

15.08.2017

Minkälainen lomailija sinä olet? Tutkitko kaikki mahdolliset nähtävyydet mitä lomakohteesi lähistöllä on? Keskitytkö mielummin kenties pariin kohteeseen ja enemmän oleiluun? 

Toiset meistä haluavat nähdä lomallaan kaiken mahdollisen, mutta toiset nauttivat enemmän levosta ja vähemmän nähtävyyksistä. Monille meistä loma on myös sitä, että pääsee vaihtamaan arkimaisemat hetkeksi uusiin maisemiin. 


Reposaari on idyllinen puutalokaupunginosa Pohjanlahden rannalla Porin edustalla. Saari on n. 3 km pitkä ja 0.5 km leveä, ja se sijaitsee aivan meren ja mantereen läheisyydessä. Saarelle pääsee veneellä, mutta 1956 vuodesta lähtien myös tietä pitkin. Lukuisat paikalliset yritykset palvelevat saarella asukkaita ja matkailijoita. Reposaaresta löytyy myös vilkas vierasvenesatama Marina Merilokki palveluineen. 

Reposaaren nähtävyyksiä ovat mm. sota-aikainen kunnostettu rannikkolinnake, Siikaranta ja Junnillan kaunis leirikeskus. Näkemisen arvoinen kohde on myös Reposaaren takarannat. 

HISTORIA

Reposaaren historia on pitkä. Se on tullut tutuksi jo vuosisatoja sitten kauppamiehille ja sotaretkeilijöille hyvän sijaintinsa vuoksi sekä ainutlaatuisen ja syvän luonnonsataman ansiosta. Aluksi saarta on käytetty kaupunkilaisten kotieläinten kesälaitumena sekä kalastajien tarpeisiin. Reposaarta ehdotettiin Suomen pääkaupungiksi 1700-luvulla.

Lisää voit lukea täältä!


Merimesta on Porin merellisin ravintola, joka on avattu vuonna 2001. Se sijaitsee ainutlaatuisella paikalla Reposaaren kärjessä. Tarkka sijainti löytyy täältä

Kalaravintola Merimestassa voit nauttia korkeastalaadusta, maukkaasta ruoasta sekä lämpimästä henkilökohtaisesta palvelusta huikaisevin merimaisemin. Meri ympäröi ravintolaa kolmesta ilman suunnasta ja suurista salin ikkunoista voit ihastella vuodenaikojen mukana muuttuvaa maisemaa. 

Ravintolan ruokatarjonnassa on vahvasti mukana meri ja sen tarjoamat antimet. Tuore, lähivesiltä pyydetty kala sekä erityisesti monipuolinen ja runsas noutopöytä houkuttelee kävijöitä pidemmänkin matkan takaa. 

Voit viettää elämyksellisen ruoka- tai kahvihetken ainutlaatuisissa maisemissa pienellä tai isommallakin porukalla. 

Merimesta on auki ympärivuoden lukuunottamatta tammikuuta. 

Lisätietoa löydät täältä!


Kävimme Porin reissullamme 06/17 syömässä Kalaravintola Merimestassa. Heti tiesimme, että lapset eivät ole kiinnostuneet noutopöydästä, mutta minä ja mieheni mietimme sitä hetken aikaa. Mieheni mietti sitä hieman pidemään. Päädyin olla ottamatta noutopöytää, koska alkuruoat olivat niin kalapainotteisia. En ole erityisesti kylmien kalojen ystävä ja lämpimiäkin kaloja syön valikoiden. Olihan se myös hieman arvokas. 

Sisustukseltaan ravintola oli tyylikäs ja tunnelma oli mukava. Palvelu oli ystävällistä ja kohtuullisen nopeaa. Päädyimme ottamaan Ala Carte listalta ruokamme. Meidän poika otti Lauri lokin lihapullat, tytär otti purjehtijan lehtipihvin, itse otin päivän salaatin lohella ja mieheni otti kermaisen lohikeiton, johon kuuluivat herkulliset leivät. Annokset olivat maistuvia ja sopivan kokoisia. Menu löytyy täältä!


Historiallinen linnakepuisto sijaitsee Reposaaren takarannalla. Siellä voit juosta juoksuhaudoissa ja ihailla näkötornista merimaisemia. Sodanaikaiset linnakeet ovat säilyneet historiastamme muistona tähän päivään asti. 

Linnakepuistossa voit tutustua sodanaikaisiin kunnostettuihin bunkkereihin, juoksuhautoihin, korsuihin ja ammusvarastoihin. 

Linnakepuistoon on vapaa pääsy!

Lisää voit lukea täältä!


Lounaan jälkeen päätimme piipahtaa linnakepuistossa. Hetki metsän siimeksessä oli oikein mukava juttu ja juoksuhaudat oli kiva nähdä. Olen aiemmin nähnyt niitä vain kuvissa. 

Näköalatornista avautuivat hienot näkymät merelle!


Reposaaren takaranta on muutaman kilometrin mittainen, kivikkoinen ja kallioinen rantaviiva aivan allonmurtajan kupeessa. Avomerelle on rannalta upeat näkymät. Rannalle kohoavat mahtavat jäämuodostelmat talvisin. 

Lisää voit lukea täältä!

Linnakepuiston jälkeen menimme kävelemään ja istuskelemaan takarannalle. Päivä oli ollut pilvinen ja hieman sateinen, mutta juuri silloin aurinko pilkisti pilvien raosta. Oli oikein ihana  hetki katsella merelle ja nauttia auringon säteistä. Näissä maisemissa sielu oikein lepäsi! <3

Itse tykkään nähdä mahdollisimman paljon kaikkea, kun lähden lomalle. Haluan, että maisemat vaihtuu mahdollisimman paljon lomareissun aikana!!!