Ihana syksy ja inspiraatio - Villasukat+ohje
Onko sinulle syksy jonkin uuden alku? Inspiroiko se sinua aloittamaan uuden harrastuksen tai projektin? Oletko fiiliksissä syksyn väriloistosta?
Syksy on meille monille aikaa, jolloin suunnittelemme jotakin uutta. Monet meistä aloittavat uuden harrastuksen esim. jonkin kurssin kansalaisopistossa tai saavat innostuksen salilla käymiseen. Toiset saattavat saada inspiraation lukemiseen tai käsitöiden tekemiseen. Jotkut meistä odottavat innolla, että pääsevät sienimetsään. Syksyn väriloisto hivelee varmasti silmiä, kun se pääsee täyteen loistoonsa.
Syksy on heti kesän jälkeen toinen vuodenaika, josta pidän. Varsinkin alkusyksystä ilmat ovat vielä mukavan lempeitä, jolloin on kiva lenkkeillä. Ihanat kirpsakat syysaamut herättävät mukavasti päivän touhuihin. Syksyllä on mukava jättää kesän hieman epäsäännöllinen rytmi taakse, ja aloittaa ihana säännöllisempi arki. Syksy tuo mukanaan usein uusia ideoita ja inspiraatioita. Mennyt kesä oli todella kuiva ja helteinen, joten tänä syksynä en ole saanut inspiraatiota lähteä sienimetsään, tosin siihen vaikuttaa myös se, kun sain tavallista rajumman poskiontelontulehduksen, josta olen parhaillaan toipumassa. Viime syksynä tuli tehtyä vanhan koulukaverin kanssa sieniretki, josta voit lukea täältä.
Tänä syksynä sain inspiraation kutoa elämäni toiset villasukat. Kuudennella luokalla olen kutonut ensimmäiset. Epäilin vähän miten saan kantapään tehtyä, mutta yllätyin oikein itsekin miten helppo se oli tehdä, kun oli hyvä ohje. Tämä ainakin todistaa sen, että ihminen osaa moniakin asioita, mutta se on vain turhan kriittinen itselleen monta kertaa.
VILLASUKAT
Kudoin sukat Novita 7 Veljestä Pohjola nimisellä langalla. Puikot olivat kokoa 3,5. Sukkiin kului n. 130 g lankaa, hieman reilu kerä. Sukat ovat n. kokoa 39-42. (miehelleni juuri sopivat) 😂
Luo 56 silmukkaa.
VARSI
Jaa silmukat neljälle puikolle, jokaisella puikolla tulee olla 14 silmukkaa.
Kudo seitsämän kierrosta kaksi oikein ja kaksi nurin.
Kudo neljä kierrosta oikein sekä kolme kierrosta kaksi oiken ja kaksi nurin.
Kudo kierroksia vuorotellen, niin kauan, että oikeita kierroksia on neljä sekä kaksi oikein ja kaksi nurin kierroksia neljä. Kudo kuusi kierrosta lopuksi kaksi oikein ja kaksi nurin.
KANTALAPPU
Kun olet kutonut varren; aloita kantalapun teko. Seuraava ohje on vahvistettuun kantapäähän. Kudo ykköspuikon silmukat nelospuikolle, jolloin silmukoita on 28. Jätä muut silmukat odottamaan. Käännä työ ja jätä ensimmäinen silmukka kutomatta ja kudo muut silmukat nurin. Käännä työ ja jätä ensimmäinen silmukka kutomatta ja kudo seuraava silmukka oikein. Jatka niin, että joka toinen silmukka jää kutomatta ja joka toinen kudotaan. Rivin viimeinen silmukka kudotaan aina. Toista näitä kahta kerrosta niin kauan, että kerroksia on 13.
KANTAPOHJAN KAVENNUKSET
Kantalapun silmukat jaetaan kolmelle puikolle: oikean puolimmaiselle puikolle tulee 8 silmukkaa, keskimmäiselle puikolle 10 silmukkaa ja vasemman puolimmaiselle puikolle 10 silmukkaa. Jatka samaa vahvennettua neuletta kuten aiemmin. Kudo työn oikeasta reunasta, kunnes toisessa reunassa on jäljellä kymmenen silmukkaa. Tee ylivetokavennus (= nosta yksi silmukka oikein kutomatta, kudo yksi silmukka oikein ja vedä nostettu silmukka kudotun yli.) Käännä työ. Nosta yksi silmukka kutomatta, kudo kahdeksan silmukkaa nurin ja kudo kaksi seuraavaa silmukkaa nurin yheen. Käännä työ.
Nosta yksi silmukka kutomatta, kudo kunnes jäljellä on yhdeksän silmukkaa, tee ylivetokavennus. Jatka edelleen siten, että sivusilmukat vähenevät koko ajan ja keskiryhmän silmukoiden lukumäärä pysyy samana eli kymmenessä silmukassa. Kun sivusilmukat loppuvat, jaa kantalapun silmukat kahdelle puikolle: kummallekin puikolle tulee viisi silmukkaa.
Poimi vapaalle puikolle kantalapun vasemmasta reunasta 13 silmukkaa + yksi silmukka kantalapun ja kakkospuikon välistä. Kudo poimitut silmukat kiertäen (= takareunasta) oikein vasemman puoleisella kantapohjan puikolla. Kudo ykkös- ja kolmospuikon silmukat oikein. Poimi kantalapun oikeasta reunasta 13 silmukkaa + yksi silmukka kolmospuikon ja kantalapun välistä sillä puikolla, jolla on viisi silmukkaa, kudo poimitut silmukat kiertäen oikein sekä kantalapun viisi silmukkaa oikein.

KIILAKAVENNUKSET
1. Kudo kaikilla 68 silmukalla sileää eli oikeaa ja tee kiilakavennukset.
2. Kudo ykköspuikon lopussa kaksi viimeistä silmukkaa oikein yhteen ja nelospuikon kaksi ensimmäistä silmukkaa yli vetäen oikein yhteen.
3. Kudo yksi välikierros, tee kavennukset kuten edellä, kudo kaksi välikierrosta, tee kavennuskierros, kudo kolme välikierrosta jne.
4. Lopeta kavennukset, kun kaikilla puikoilla on 14 silmukkaa.
Kudo 20 cm oikeaa neuletta tai vähemmän esim. 17 cm, jos haluat sukista pienemmät.
KÄRKIKAVENNUS (Sädekavennus)
Aloita kaventamaan, kun olet kutonut sukan siihen malliin. Jaa jokaisen puikon silmukat kahteen osaan (7+7 silmukkaa.) Aloita kaventaminen heti ensimmäisellä kierroksella. Kudo jokaisen puikon 6+7 sekä 13+14 silmukat yhteen. Kavennuskierroksen jälkeen kudo yhtä monta välikierrosta, kun kudoit välisilmukoita (eli viisi kerrosta.) Tämän jälkeen tulee taas kavennuskierros, jolloin kudotaan puikon 4+5 sekä 11+12 silmukat yhteen. Jatka välikierroksilla ja kavennuskierroksilla samalla kaavalla niin, että lopulta puikoilla on enää kaksi silmukkaa, katkaise lanka ja vedä se jokaisen silmukan läpi.
Ensimmäinen sukka valmis, joka valmistui reilussa päivässä.
Ensimmäinen lankakerä riitti näin pitkälle.
Molemmat sukat valmiina. Valmistuivat vähän alle viikossa.
Kengän numeroni on 38, joten sukat ovat minulle melko reilut. Aloitin kärkikavennukset liian myöhään, kun ohjeessa sanottiin, että aloita kavennukset, kun pikkuvarvas peittyy. Silmukoita itselläni oli enemmän mitä videon ohjeessa olevassa kutimessa. Sukat ovat kuitenkin loistavat kotisukat. <3
IHANAA INSPIROIVAA SYKSYÄ JUURI SINULLE!!! 🍂🍁