Talvi ja sen tuoma pieni käsityöinnostus -SÄÄRYSTIMET

19.01.2018

Oletko sinä talvi-ihminen? Mikä sinusta on parasta talvessa? Saatko ehkä innostuksen kutomiseen tai virkkaamiseen?

Monet meistä varmasti ovat ehkä enemmän kesäihmisiä kuin talvi-ihmisiä, mutta jotkut meistä varmasti löytävät puolia talvestakin. Etelän loskakelit eivät saa inspiroitumaan talvesta, mutta jos tulee vähän pakkasta ja lunta, niin mieli varmasti piristyy kummasti. Monet meistä matkustavat Lappiin saadakseen nauttia lumesta ja pakkasesta. Talvessa parasta on toisille hyvät hiihtokelit ja toiset odottavat ehkä hyviä pilkkikelejä. Toiset ehkä saavat innostuksen kutomiseen tai virkkaamiseen.  


Itse en ole talvi-ihminen, mutta talvinen luonto on kaunis, jos vain on lunta maassa. Viime viikolla täällä lounas-Suomessakin saatiin muutamana päivänä nauttia kauniista huurteisesta maisemasta. Luonto oli oikein kuvauksellinen. <3 Lunta on ollut todella vähän täällä etelässä tänä talvena. Pikku pakkasta on ollut n. viikon verran, mutta lunta sitäkin vähemmän. Keskiviikkona ja eilen on tosin satanut jonkin verran pakkaslunta vihdoin ja viimein. :) Toivottavasti, se myös pysyy jonkin aikaa maassa.

Aina joskus talvella saan inspiraation alkaa kutomaan, ja niin kävi joulukuun alkupuolella. Tyttäreni oli alkanut kutoa säärystimiä käsityön tunnilla ja sain idean alkaa itsekin kutoa sellaisia. Ensin mietin hetken, että kutoisin sukat, mutta päädyin kuitenkin kutomaan säärystimet. Olen yhdet villasukat kutonut kuudennella luokalla. En kyllä tiedä miten osaisin tehdä kantapään, mutta varmasti selviäisin siitä ohjeita lukemalla. Ei sitä tiedä, vaikka innostuisin vielä sukatkin kutomaan. ;)


SÄÄRYSTIMET 

Langaksi valitsin Novitan 7 veljestä Aurora nimisen langan. Valintani johtui mm. siitä, kun huomasin langan olevan alennuksessa. Lankaa kudotaan puikoilla, jonka koko on 3.5. Yksi kerä ei ihan riittänyt. Jouduin hieman metsästämään toista kerää, mutta lopulta löysin sen yhdestä toisesta kaupasta. 

OHJE:

Luo kahdelle puikolle 56 silmukkaa. 

Voit katsoa halutessasi "Näin luot silmukat".

Jaa silmukat neljälle puikolle, jokaiselle puikolle tulee 14 silmukkaa. Kudo 11 kierrosta yksi oikein ja yksi nurin joustinneuletta. 

Voit katsoa halutessasi "Näin kudot joustinneuletta".

Kudo viisi riviä oikeeta neuletta ja kolme riviä nurjaa neuletta.

Kudo neljä riviä oikeeta neuletta ja kolme riviä nurjaa neuletta. 

Jatka niin kauan kutomalla oikeeta neuletta neljä riviä ja nurjaa neuletta kolme riviä, että 14 nurjaa neuletta on kudottu. 

Neulo viimeisen nurjan kierroksen jälkeen viisi riviä oikeeta neuletta ja viimeisellä oikeella rivillä lisää joka puikolla yksi silmukka lisää. Kun viimeinen rivi on kudottu, niin silmukoita tulisi olla 60. (Silmukat on hyvä lisätä, että säärystin asettuu kauniisti kengän päälle). Kudo tämän jälkeen 11 riviä yksi oikein ja yksi nurin joustinneuletta. Päättele silmukat viimeisellä kierroksella löysästi.

Voit katsoa halutessasi "Näin lisäät silmukan" ja "Näin päätät silmukat".

Yksi kerä lankaa riitti tähän asti.

Valmiit säärystimet.

Kudoin säärystimet tyttärelleni (14v.). Jalassa ilman kenkiä.

Säärystimet jalassa kenkien kanssa.

Jos säärystimet haluaa tehdä aikuiselle, niin silmukoita kannattaa luoda vähintään 60.

Pukeudutaan lämpimästi ja nautitaan talvesta, vaikka välillä olisikin vähän tuiskua ja tuiverrusta! :)


Postaus kuuluu Blogisisarten Tervetuloa talvi -postaussarjaan. Tämä on sarjan ensimmäinen postaus. Postaussarjan tarkoitus on sisältää mahdollisimman paljon eri tyyppisiä talvipostauksia, joten kaikille varmasti löytyy mieleistä luettavaa. Löydät kaikki sarjan postaukset täältä tai täältä! Huomenna on vuorossa Craft Candidate -blogi; siellä aiheena on vauvan lapaset.